perjantai 27. marraskuuta 2015

Täydennystä kuvauskalustoon!



Moikka! Mun kuvauskalusto sai edellisviikolla kivasti täydennystä uudesta Tamronin objektiivista, jota on tullut jo jonkin verran testailtua. Tähän postaukseen kokosin kyseisellä objektiivilla otettuja kuvia jotta tekin saatte vähän esimakua.

Mutta millainen objektiivi tämä sitten oikein on? Kyseessä on Tamron merkkiä oleva 70-300 mm putki, joka löytyi hyvään hintaan muistaakseni Expertiltä. Itse en ollut mukana hakemassa objektiivia, vaan iskä kävi sen hakemassa. Lähes vastaavaa tuotetta on tullut testattua Canonin kameraan liitettynä, joten kauaa ei tarvinnut ostopäätöstä miettiä tarjouslehtisen ilmestymisen jälkeen. 

Tamron tekee objektiiveja sekä Nikonin että Canonin kameroihin. Tuotteet ovat käsittääkseni yleensä halvempia kuin mitä esimerkiksi vastaava Nikonin objektiivi olisi ollut. Se tottakai kertoo jotain myös laadusta, mutta harraste käyttöön voin tätä objektiivia ehdottomasti suositella! Ilman jalustaa tai huonossa valaistuksessa kuvat saattavat tärähtää, mutta kuten sanoin, harrastajalle objektiivi on aivan mainio! 
















Mitä piditte näistä uudella objektiivilla napsituista kuvista? Löytyisikö lukijoilta postaustoiveita? Joulukuussa voisin toteuttaa vaikka muutaman erikoispostauksen, ideoita niiden suhteen? Mukavaa viikonloppua kaikille! :)

torstai 26. marraskuuta 2015

Kuvia Amerikasta (osa 2)











































Nyt on vihdoin nämäkin kuvat saatu blogiin, eli pikkuhiljaa voisi ihan normaaliin postausrutiiniin. Tänä vuonna ei ole tulossa myöskään joulukalenteria, sillä mulla ainakin on ideat ja motivaatio melko nollissa. Kuvia on tullut otettua paljon, ja niitä ainakin voisi joku päivä laitella blogiin. Loppuvuoden ajattelin ottaa ihan rennosti blogin suhteen. Kirjoittaminen ei tällä hetkellä kiinnosta oikeastaan ollenkaan, eikä aikaakaan tunnu aina löytyvän blogijutuille. Pohditaan blogijuttuja siis vasta ensi vuoden puolella ja mietitään blogin kohtaloa silloin uudelleen.