lauantai 23. elokuuta 2014

Kuulumisia

Heippa! Koneen korjauksesta paluun myötä bloggaus- into on taas palannut.
Koulut alko, ja kesä on ohi.

Tiistaina oltiin Miljan kanssa baanailemassa, ja Elli sai kauheet sätkyt kun näki ravikärryt, mutta ohjastaja ei edes vaivautunut hidastamaan... Kepa sytty vasta ihan lopussa, mutta ei se menoa haitannut, kyllä se silti eteenpäin meni x)

Keskiviikkona Kepa käytiin vuolemmassa, ja suunniteltiin, että Laura näyttäs seuraavaks vuolemisen saloja ja alkaisin ite vuoleen Kepaa, kun on ne popotkin hankintalistalla...

Torstaina taivuttelin Kepsua pelkässä käynnissä nurmikolla ilman satulaa. Alkuverkat käppäiltiin tietty pitkin ohjin, ja sen jälkeen alkoi taivuttelu ympyrällä. Toiseen suuntaan poni taipui paljon paremmin. Annoin hetkeksi ohjaa, ja pysähdyttiin ja reruutettiin muutaman kerran ennen kuin volttityöskentely pääsi käyntiin. Koko ajan, varsinkin loppua kohden Kepa käytti takapäätään hyvin, ja meni muotoon.

Hassua, Lydeltä tulee kuvapostauksia paljon, muttei niinkään tekstiä. Mulla taas on tekstiä muttei kuvia, ärsyttävää x) En vaan oo jaksanu millään ottaa kameraa käteen...

Pari vanhaa kuvaa kuun alusta kun aurinko vielä paisto ja koulusta ei tietookaan.




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti