torstai 30. lokakuuta 2014

Järkyttävä uutinen

Viime postauksesta moni jo varmaan lukikin, että Matildalla ja Kepsulla on lauantaina kisat. Mutta ei siinä kaikki, meinaan sen lisäksi sain kuulla eilen että Matilda on ilmottanut myös mut menemään yhden luokan Kepsulla! :D Mähän oon siis hypännyt ponilla ennen kaksi kertaa, ja muutenkin oon sillä mennyt aika vähän. Saa nähdä päästäänkö me edes ekasta esteestä yli...? Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki jos selvitään radasta hengissä!

Kuvaillaan kisoista varmaan videopostaus tai jotakin muuta, ja mä ainakin kirjoittelen teille lisäksi ihan perus kisapostauksen. Onko teillä toiveita kisapostauksien suhteen? Mä menen siis neljänkympin ja Matilda kuudenkympin. Molemmat ollaan lähdössä radalle pitämään hauskaa, ja eikun vaan ponienergialla eteenpäin!

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Tunteet pelissä

Heippa! Mun piti tänään kirjoittaa ihan vain viime ratsastuskerrasta, mutta mieleeni juolahti kisaaminen, ja mun viimeaikaiset vastenmieliset tunteet sitä kohtaan. Oon ollut alkukesästä tähän asti ihan masentunut aina kun puhutaan kisaamisesta. Se on johtunut siittä, että oon sellanen ihminen, että otan epäonnistumisista helposti itteeni, varsinkin kun on kyse ratsastuksesta. Meillä kun ei todellakaan viimeiset 4 kisaa mennyt ihan putkeen. Oon kuitenki lueskellut nyt lähiaikoina muista blogeista paljon kisapostauksia ja katsellut paljon videoita eri kisoista. Sain taottua päähäni, että kyllä muutkin epäonnistuu joskus, ei epäonnistuminen oo maailmanloppu! Uudella inspiraatiolla ollaan siis ens lauantaina lähdössä Ilolan halloween kisoihin, ja päätin, että mennää pitään sille radalle hauskaa ja vaikka ei menisikään ihan putkeen, jatketaan ponienergialla eteenpäin.

tiistai 28. lokakuuta 2014

Luontokuvia


Moi! Tänään ajattelin väsäillä teille postausta jo jokin aika sitten napsituista luontokuvista. Toivoisin teiltä lukijoilta nyt vähän aktiivisuutta kommentointiin. Tänään ajattelin päästää itseni helpolla kirjoittamisen suhteen, joten antaa kuvien kertoa...

















maanantai 27. lokakuuta 2014

Lokakuun suosikit 2

Mun piti tehdä kanssa lokakuun suosikit- postaus ratsastusvarusteista yms, mutta en halua tehdä ihan samanlaista postausta kuin Lydia, ettei tarvi lukea täysin samanlaisia postauksia kahta peräkkäin. Mä siis esittelen tässä yleisesti ihan kaikki mun lokakuun suosikit, en pelkästään ratsastukseen liittyviä juttuja.

                                                              PARKATAKKI

Ostin Cubukselta muutama viikko takaperin mustan karvahupullisen toppatakin, pitkää mallia. Se lämmittää hyvin reisiäkin, eikä tarvi kouluunkaan änkeä mitään tönkköjä ulkohousuja. Olin jo koko viime talven haaveillut tommosesta vähän pidemmästä toppatakista, plussana oli vielä isot taskut!

                                                                

                                                                         

                                                     HV- POLO TOPPATAKKI

Mun HV- Polon takki siirty ratsastuskäyttöön kun mulla ei ollut mitään ratsastukseen soveltuvaa toppatakkia, ja sekin on aika lämmin, ei jäädy ainakaan ihan pikkupakkasilla. Hupussa on karvareunus, ja hihassa tollanen koristeellinen HV- Polon logo kirjailtuna.
                  
                                                                        

                                          
                           HORSEHEAD- RATSASTUS SAAPPAAT

Nää on ollut jo pitkään mun suosikit! Istuu täydellisesti jalkaan, ja tukee just sopivasti. Ulkonäöltäänkin saappaat on tosi kivat, harmittaa vaan kun ei noita voi talvella käyttää, sillä ei mahdu villasukkaa väliin... Oli kyllä hintansa arvoiset!


                                                                   NEULE

Ostin tän samalla kertaa kun ton parkatakin, ja on ollut yksi lemppari paidoista siittä lähtien. Paita näyttää tosi ohuelta, mutta ainakin mun mielestä tuntuu ihanan lämpöseltä. Muistaakseni ostin tän Gina tricostista? Neule sopii hyvin melkein kaiken väristen farkkujen kanssa värinsä vuoksi, ja harmaa on muutenkin kivan syksyinen väri...




                                                  ALOEVERA HUULIRSVA

Tää on tosi kosteuttavaa, ja todella pitää huulet pehmeinä, vaikka ilman kylmetessä huulet alkaa rohtumaan. Sain tän äitiltä joskus puoli vuotta sitten, mutta näin syksyllä vasta aloin käyttää sitä, ja silti tuubi/mikä ihmeen huulirasvapurtilo alkaa olla lopuillaan. :o


                                               SP LUXE OIL KERATIN BOOST

Tääkin on kuulunut suosikkeihin jo monta vuotta. Selvittää tosi takkusetkin hiukset alle minuutissa! Suosittelen ihan jokaiselle, jolla menee hiukset helpolla takkuun, ei sitten tarvi käyttää koko aamua hiusten selvittämiseen...

                                             

                                            

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Vanhoja videoita

Moikka! Löysin eilen meidän vanhalta koneelta pari viimekesänä tekemääni videota joita en ollut vielä laittanut You Tubeen tai blogiin. Ajattelin nyt kuitenkin julkaista ne, ettei mene ihan hukkaan kaikki työ... Toivottavasti tykkäätte! :)

 

Ja kun nyt kerran kesäisiin tunnelmiin jo päästiin, niin muutama vanha kuva...







Kuvia!



















                                                                                                                   




  Ja sitten niiden suklaa- cookieiden ohje jonka lupasin. Ohje on täältä.

125  g   voita                     
3/4  dl sokeria
3/4  dl fariinisokeria
2  tl vaniljasokeria
2  munaa
3  dl vehnäjauhoja
1/2  tl leivinjauhetta
200  g taloussuklaata