maanantai 26. tammikuuta 2015

Muutama ostos

Tänään lähdettiin heti koulun jälkeen kohti kauppakeskus Goodmania, josta tarttuikin mukaan muutama uusi juttu. Syötiin Goodmanissa, Mariossa myös ihanat kanasalaatit. Ajattelin nyt siis kirjoitella teille postauksen näistä ostoksista, vaikka niitä onkin vain muutama.


Cubuksen yöhousut
 
Nämä ruudulliset yöhousut tulivat tarpeeseen, koska edelliset ovat hukkuneet ties minne vaatekaapin perälle. Kaikki yöasut olivat 25% alennuksessa, joten en voinut vastustaa kiusausta ostaa näitä. Housut olisivat olleet normaalisti 16.95, mutta nyt niistä sai siis sen 25% alennusta.
 
 
 
Cubuksen pörrösukat
 
Tällaisia pörrösukkia onkin metsästetty jo jonkin aikaa kissojen ja koirien kanssa, ja nyt ne sitten vihdoin löytyivät Cubukselta! Ostin sukkia kolme paria, koska silloin sai yhdet ilmaiseksi. Väreiksi valitsin tosiaan valkoisen, pinkin ja tummansinisen. 
 

 
 
H&M:n huppari
 
Tämän sinisen hupparin ostin H&M:mästä. Hupparissa on tosiaankin valkoinen teksti ja kiristysnyörit, sekä edessä tasku. Sisäpuoli on ihanan pehmeästä ja lämpöisestä kankaasta. Hintaa hupparilla oli noin 25 e.
 
 
 
H&M:n T-paita
 
Tämä perus tummansininen T-paita on myös H&M:mästä. Näin paidan ihan sattumalta roikkumassa jossain vaaterekissä, ja totesin että tämähän tulee tarpeeseen kesällä ja sopii hyvin yhteen vaikkapa punaisten ratsastushousujen kanssa. Paidan hinta oli vain 4.99.
 

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Humputtelua ilman satulaa

Moikka! Nyt on tullut pidettyä muutama päivä taukoa blogin suhteen, ja se johtuu lähinnä inspiraation puutteesta. Mulla ei ole nyt myöskään uusia kuvia laamoista... Okei, eiköhän tuossa ollut ihan tarpeeksi tekosyitä, joten päästetään Bella ääneen!

Hirnahdus! Jaa vaikka perään hörähdys! Jokin aika sitten minä, Bella, sysimusta tuulennopea täysverinen - hetkonen, nyt meni vähän liioittelun puolelle; olen nimittäin aivan tavallinen takkuturkkinen shetlanninponi, aivan kuten Kepsukin. Mihinkäs mä jäinkään...? Ainiin, jokin aika sitten kirjoittelin teille postauksen josta tykättiin kovasti, joten eiköhän olisi aika kirjoitella jo toinenkin!

Viime perjantaina Lydia tuli kaverinsa kanssa ratsastamaan. Heti ensimmäisenä se tuli pyydystämään mua kiinni, enkä kyllä ymmärrä miten se onnistui siinä! Olin koko päivän miettinyt erilaisia karkuun juoksu strategioita ja päättänyt että vaikka sillä olisi kuinka herkullinen leipäpala tahansa en antautuisi. Niin siinä sitten vaan loppujen lopuksi kävi että mulle oli sujautettu riimu päähän, noloa! Sitten kipitimme talliin ja Lydia harjasi mun pikaisesti ja laittoi suitset. Siinä kohtaa arvasin että se meneekin tänään varmaan ilman satulaa. No, mun arvaus osui tietenkin oikeaan ja lähdimme köpöttelemään kentälle.


Viime aikoina olen ollut melko kevyellä liikutuksella, joten virtaahan mussa riitti kuin pienessä kylässä! Alkukäynneissä otin silloin tällöin muutaman ravipyrähdyksen ja sekös oli Lydian mielestä huvittavaa, onhan mulla ikää jo 20 vuotta ja risat. Ponimummoksi se mua aina kutsuukin, tiedä nyt sitten miten tuollaisiin solvauksiin pitäisi suhtautua...?

Sitten jossain vaiheessa pääsin myös ravailemaan ja laukkailemaan ihan luvankin kanssa, ja loppuverkat mentiin pellolla. Meillä molemmilla taisi olla aika kivaa ja rentoa. Onneksi se Lydia ei saanut päähänsä edes yrittää minkään valtakunnan koulukiemuroita, se olis nimittäin ollu niiiin syvältä. Kertokaahan taas mitä piditte mun postauksesta, ja ai niin, pahoittelut vielä kuvien vähäisyydestä.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Laamojen kuulumiset

Moi! Tänään ajattelin kirjoitella teille postauksen laamojen kuulumisista. Mennään siis suoraan asiaan. Tässä pari päivää sitten huomasin että talliin oli ilmestynyt kaksi isoa pahvilaatikkoa sekä valtava paperipussi, ja ne olivat kaikki täynnä kuivia leipiä. Joku tuttavamme oli niitä siis laamoille tuonut, ja nehän olivat heti ihan onnesta soikeina. Koko viikonloppu onkin siis ollut laamoille ihan yhtä kissanpäivää! Meidän laamat on aina tykännyt leivistä, tosin Lilli ja Girly on ollut vähän nirsoja. Nyt nekin ovat kuitenkin alkaneet syömään leipiä hyvällä halulla, välillä vähän liiankin hyvällä... Vielä kun saisi Laran oppimaan leivän syömiseen, niin senkin voisi sitten aina palkita sillä talutusharjoituksien yhteydessä.

Viikonlopun aikana tulivat sitten ne ihanat vesikelit. Meidän piha oli ihan yhtä luistinrataa, ja hyvä kun pystyssä pysyi! Myös laamojen uloskulkureitti oli liukas, joten iskä levitti siihen vähän hiekkaa. Laamat osaa kyllä onneksi mennä varovasti kun ne tietää että on liukasta. Nyt kelit ovat onneksi vähän pakastumaan päin, ja silloin tällöin taivaalta leijailee myös muutama lumihiutale.

Viikonloppuna tuli kuvailtua melko paljon laamoja. Tässä on linkki postaukseen, käykää ihmeessä katsomassa jos ette ole vielä nähneet postausta! Mitä te pidätte näistä kuulumispostauksista? Tuleeko näitä liian usein, liian harvoin vai sopivasti? :)



maanantai 19. tammikuuta 2015

Viikonlopun tarhakuvia

Moikka! Tänään olisi vuorossa viikonlopun aikana napsittuja tarhakuvia laamoista. Tällä kertaa pääosassa taitaa olla Florin, koska siitä tuli eniten räpsittyä kuvia. Laittakaahan kommenttia; mitä tykkäätte kuvista? :)