Hirnahdus! Jaa vaikka perään hörähdys! Jokin aika sitten minä, Bella, sysimusta tuulennopea täysverinen - hetkonen, nyt meni vähän liioittelun puolelle; olen nimittäin aivan tavallinen takkuturkkinen shetlanninponi, aivan kuten Kepsukin. Mihinkäs mä jäinkään...? Ainiin, jokin aika sitten kirjoittelin teille postauksen josta tykättiin kovasti, joten eiköhän olisi aika kirjoitella jo toinenkin!
Viime perjantaina Lydia tuli kaverinsa kanssa ratsastamaan. Heti ensimmäisenä se tuli pyydystämään mua kiinni, enkä kyllä ymmärrä miten se onnistui siinä! Olin koko päivän miettinyt erilaisia karkuun juoksu strategioita ja päättänyt että vaikka sillä olisi kuinka herkullinen leipäpala tahansa en antautuisi. Niin siinä sitten vaan loppujen lopuksi kävi että mulle oli sujautettu riimu päähän, noloa! Sitten kipitimme talliin ja Lydia harjasi mun pikaisesti ja laittoi suitset. Siinä kohtaa arvasin että se meneekin tänään varmaan ilman satulaa. No, mun arvaus osui tietenkin oikeaan ja lähdimme köpöttelemään kentälle.
Viime aikoina olen ollut melko kevyellä liikutuksella, joten virtaahan mussa riitti kuin pienessä kylässä! Alkukäynneissä otin silloin tällöin muutaman ravipyrähdyksen ja sekös oli Lydian mielestä huvittavaa, onhan mulla ikää jo 20 vuotta ja risat. Ponimummoksi se mua aina kutsuukin, tiedä nyt sitten miten tuollaisiin solvauksiin pitäisi suhtautua...?
Sitten jossain vaiheessa pääsin myös ravailemaan ja laukkailemaan ihan luvankin kanssa, ja loppuverkat mentiin pellolla. Meillä molemmilla taisi olla aika kivaa ja rentoa. Onneksi se Lydia ei saanut päähänsä edes yrittää minkään valtakunnan koulukiemuroita, se olis nimittäin ollu niiiin syvältä. Kertokaahan taas mitä piditte mun postauksesta, ja ai niin, pahoittelut vielä kuvien vähäisyydestä.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti