keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Laamojen kuulumiset

Moi! Tänään ajattelin kirjoitella teille postauksen laamojen kuulumisista. Mennään siis suoraan asiaan. Tässä pari päivää sitten huomasin että talliin oli ilmestynyt kaksi isoa pahvilaatikkoa sekä valtava paperipussi, ja ne olivat kaikki täynnä kuivia leipiä. Joku tuttavamme oli niitä siis laamoille tuonut, ja nehän olivat heti ihan onnesta soikeina. Koko viikonloppu onkin siis ollut laamoille ihan yhtä kissanpäivää! Meidän laamat on aina tykännyt leivistä, tosin Lilli ja Girly on ollut vähän nirsoja. Nyt nekin ovat kuitenkin alkaneet syömään leipiä hyvällä halulla, välillä vähän liiankin hyvällä... Vielä kun saisi Laran oppimaan leivän syömiseen, niin senkin voisi sitten aina palkita sillä talutusharjoituksien yhteydessä.

Viikonlopun aikana tulivat sitten ne ihanat vesikelit. Meidän piha oli ihan yhtä luistinrataa, ja hyvä kun pystyssä pysyi! Myös laamojen uloskulkureitti oli liukas, joten iskä levitti siihen vähän hiekkaa. Laamat osaa kyllä onneksi mennä varovasti kun ne tietää että on liukasta. Nyt kelit ovat onneksi vähän pakastumaan päin, ja silloin tällöin taivaalta leijailee myös muutama lumihiutale.

Viikonloppuna tuli kuvailtua melko paljon laamoja. Tässä on linkki postaukseen, käykää ihmeessä katsomassa jos ette ole vielä nähneet postausta! Mitä te pidätte näistä kuulumispostauksista? Tuleeko näitä liian usein, liian harvoin vai sopivasti? :)



2 kommenttia :

  1. Hei, postauksia on tosi sopivasti tai ainakin tarpeeksi, mutta tärkeintä on kai se, milloin sinulla on kivaa asiaa, josta haluat kertoa. Ja aina ei ole aikaa tehdä hyvää juttua!

    - pirkko -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tykkäät nykyisestä postaustahdista, kiitos kommentista :)

      Poista