torstai 18. kesäkuuta 2015

Videopostaus

Moikka! Tänään äiti tuli mukaani tallille, ja kuvattiin sieltä pieni videopostaus. Mulla oli siis koulutunti ja ratsuna kukapa muukaan kuin Helka. Ihan kaikkea ei ehditty ja viitsitty kuvata, mutta ompahan nyt ainakin vähän video materiaalia muustakin kuin ratsastuksesta. Saatte katsoa videopostauksen nyt ensin, ja kerron sen jälkeen tunnista teille vähän tarkemmin.



Aloitettiin kevyessä ravissa sillä tavalla, että tehtiin pitkille sivuille loivia kiemuroita. Helka ei meinannut ensin taipua ollenkaan, mutta lopulta se oli ihan ok ravissa. Kun oltiin tehty kiemuroita ravissa molempiin suuntiin otettiin laukkaa. Laukattiin ihan vaan ympäri kenttää ja tehtiin ympyröitä. Helka meni välillä liian matalassa muodossa, ja sain ohjeeksi tiivistää istuntaa, pohkeita ja ohjastuntumaa. Saatiin sitten muutama ihan hyvä pätkä laukassa.

Seuraavaksi tehtiin tosi hyvää tehtävää, mihin sisältyi loiva kiemura käynnissä ja sille kolme volttia laukassa. Ensimmäinen voltti tuli siis kulmaan, toinen kiemuran keskelle ja kolmas myös kulmaan. Välillä nostot ei oikein onnistuneet kun väliin tuli liikaa raviaskeleita. Saatiin kuitenkin muutama todella hyvä ja terävä nosto, ja muutama laukkavolttikin onnistui ihan kiitettävästi.

Loppuverkaksi mentiin ihan vaan kevyttä ravia, ja Helka oli tosi reippaana laukannostojen jäljiltä. Sitten vaan loppukäyntien kautta talliin, ja hoitamaan poni. Tämä olikin nyt sitten mun viimeinen tunti kevätkaudella. Heinäkuussa olisi tarkoitus ottaa muutama irtotunti, ja syyskuussa ratsastukset jatkuu taas normisti. Tämän postauksen aikasuhteet ovat nyt vähän pielessä, sillä tämä oli tarkoitus julkaista jo eilen. Huomasinkin sitten että Matilda oli tehnyt kuvapostauksen, enkä viitsinyt julkaista toista postausta samalle päivälle... Toivottavasti teitä ei paljoa haittaa.

Mitä pidit videopostauksesta? Haluaisitteko näitä lisää jatkossa? :)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti