torstai 30. heinäkuuta 2015

Ukon ratsastus

Moikka! Tänään pääsin ensimmäistä kertaa tuttumme suomenpienhevos ruuna Ukon selkään. Ukko on minulle jo ennestään tuttu parin vuoden ajalta, mutta tänään olin siis ensimmäistä kertaa selässä. Ukko seitsemän vuotias, ja sitä on koulutettu vielä melko vähän. Melko erilainenhan se oli siis ratsastuskoulun hevosiin verrattuna, mutta välillä saatiin muutamia ihan kivojakin pätkiä. Ukkoa viime aikoina kouluttanut Terhi piti mulle tuntia, ja opettaja olikin nuoren ja vieraan hevosen kanssa tarpeen.


Aloitettiin kevyessä ravissa sillä tavalla, että tein pitkille sivuille ja päätyyn isot ympyrät. Ravi ei aluksi meinannut sujua. Se oli tahditonta, ja hevonen oli hieman vetelä ja hidas. Hetken aikaa ravailtuamme homma alkoi kuitenkin sujua. Uskalsin ratsastaa enemmän jalkaa käyttäen ja hevonen alkoi liikkumaan paremmin. Varsinkin oikeaan kierrokseen Ukolla oli taipumusta kaatua kaarteessa vähän pohjetta vasten. Sain kuitenkin Terhin mukaan korjattua tilanteen ihan hyvin. Ulko-ohjan tuki oli erityisen tärkeää, samoin sisäpohje.

Pienen hengähdystauon jälkeen jatkettiin harjotusravia. Ukon ravi ei ollut mitenkään helppoa istua. Olo oli alkuun kuin satulaan kiinnitetyllä perunasäkillä. Pikku hiljaa satulassa istuminen muuttui helpommaksi, ja ehkä myös hieman siedettävän näköisemmäksi. Tehtiin harjoitusravissa kolmikaarista kiemurauraa. Kiemurauran keskelle tein aina käyntiin siirtymiset, jotka oli varsinkin alkuun vähän hitaita. Ravia oli hieman vaikea saada säilymään reippaana siirtymisten lomassa, joten siitä tuli hieman vetelää, mutta tahti kuitenkin säilyi.



Harjoitusravin jälkeen jatkettiin laukassa. Nostin laukan aina päädystä, tulin vähän matkaa pitkää sivua ja käänsin keskiympyrän. Ympyrän jälkeen siirryin raviin, ja valmistelin uuden noston. Ukko kuumui hiukan laukatessa, ja alkoi vähän ennakoimaan nostoja. Ulko-ohja oli myös laukatessa tärkeä, etenkin ympyröillä. Laukka oli lähen koko ajan melko nelitahtista, ja tuntui selkään vähän hassulle. "Kunnollista" rytmiä ei juurikaan saatu, mutta sen sijaan pari ihan onnistunutta siirtymistä ja ympyrää.


Laukkaamisen jälkeen Ukko väsähti, ja alkoi kipittämään ravatessa alta pois. Annettiin sille pieni hengähdystauko, ja työskentelin sen jälkeen vielä hetken kevyessä ravissa. Välikäyntien jälkeen hevonen taas rauhallinen ja lopuksi ravissa oli ihan hyvä fiilis. Ja sitten vaan loppukäyntien ja pesun kautta takaisin laitumelle ;)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti