Sunnuntaina oltiin Helkan kanssa meidän ensimmäisissä yhteisissä koulukisoissa. 1 tason kisat järjestettiin kotitallilla, ja luokaksi valitsin tietty helpon C:n. Menin tallille vähän ennen yhdeksää, sillä mun luokka alkoi vasta puoli yhden maissa. Putsasin varusteet, katselin muiden suorituksia ja harjailin ponin ihan rauhassa, sillä aikaa oli paljon.
Verkkaamaan lähdin kahdentoista aikoihin. Siirtymiset sujui ihan hyvin, laukannostot kohtuullisesti mutta asetukset ei niinkään. Oli taas hyviä pätkiä, mutta mitään huippu hyvää fiilistä ei ollut radalle lähtiessä.
Ohjelma alkoi tietenkin pysähdyksellä keskihalkaisijalle, joka onnistui hyvin. Olisin voinut ratsastaa kaarteen vähän tarkemmin, mutta itse ravi oli tuomarin sanojen mukaan tasaista. Keskiympyröihin en oikein ollut tyytyväinen, ja toinen niistä jäi liian pieneksi. Pysähdys päädyn keskelle sujui jotenkuten, mutta peruuttaminen tuotti meille ongelmia. Ensimmäinen ravilisäys oli onnistunut, mutta toiseen lähdin vähän liian myöhään. Käyntiosuudesta olisi selvitty hyvin, jos en olisi tehnyt siirtymistä liian myöhään.
Ensimmäinen laukannosto epäonnistui, mutta toinen oli hieman parempi. Laukkaympyrät eivät olleet erityisen hyviä. Kokorataleikkaa laukassa onnistui sen sijaan hieman paremmin, samoin lopun pysähdys. Maalissa oltiin prosentein 57,727.
Olisin voinut ratsastaa monet kohdat paljon paremmin, mutta prosentteihin olen tyytyväinen. Nämä oli kuitenkin vasta ensimmäiset yhteiset koulukisat, ja tarkoitus oli lähteä keräämään ihan vaan kokemusta ja hyvä mieli. Siinä tavoitteessa me totta tosiaan onnistuttiin, voitettiin nimittäin Hämeenratsastajien minimestaruus! Empä voi taas muuta sanoa kuin että olen ylpeä ponista. Sen lisäksi että huoneen seinää pääsee koristamaan meidän toinen yhteinen ruusuke ja ensimmäinen ratsastuskilpailuita voitettu mitali, muistutti Helka mua jälleen siitä, ettei se ole pelkkä entinen raviponi, jonka kanssa ei pääse oppimaan uutta. Helka on paljon enemmän.
