lauantai 8. elokuuta 2015

Miten muokkaan kuvani?

Vasta ihan hiljattain aloin kunnolla muokkaamaan lähes kaikki kuvat joita blogiin laitan, ja mielessä on pyörinyt jo pitkään tehdä postaus siittä, kuinka muokkaan kuvani. Ihan ensiksi alkuun voin sanoa, että muokkaan lähes kaikki kuvat ihan perus Windows 8:n muokkausohjelmalla.



          Muokkaamaton.                                                                                              Muokattu.

Tähän kuvaan lisäsin ensimmäiseksi terävyyttä, sitten värilämpötilaa, ja sen jälkeen säätelin vielä kontrastia, sekä varjojaa, tähän ei siis tarvittu sen kummempia työkaluja.



                                                                     Muokkaamaton.


 
Muokattu.
 
Tähän kuvaan lätkin vähän kaikkea, lisää varjostusta, kontrastia, värikylläisyyttä, värilämpötilaa, kirkkautta ja korostusta.
 
 
                                                                    Muokkaamaton.


 
Muokattu.
 
Tämä kuva eikä muokkaus ei ole ihan paras mahdollinen, mutta halusin laittaa tähän esimerkiksi myös yhden hieman rajusti muokatumman.
 
 
 Muokkaamaton.                                                                                           Muokattu.









                                                                 Muokkaamaton.


                                                                       Muokattu.

 
Muokkaamaton. ↑
 
 
Muokattu. ↓

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti